Uutismedian liiton uutiset
8.4.2020Ismo Huhtanen Sanomalehtien Liiton lakiasiainjohtajaksi
Oikeustieteen kandidaatti Ismo Huhtanen on nimitetty Sanomalehtien Liiton lakiasiainjohtajaksi 10.8.2020 alkaen. Lakiasiainjohtajan päätehtävänä on uutismedian edunvalvonta ja sen juridinen tuki.
7.4.2020
Televisio ja sanomalehdet tärkeimmät ja luotettavimmat tiedonlähteet koronauutisoinnissa
Suomalaiset kokevat saavansa televisiosta ja sanomalehdistä tärkeimmät ja luotettavimmat tiedot koronaviruksen vaikutuksista yhteiskuntaan ja omaan elämäänsä. Nuorille aikuisille sanomalehdet ovat tärkein ja luotettavin koronauutisoinnin lähde. Yli puolet aikuisista pitää koronauutisten määrää jo liiallisena.
2.4.2020
Suomalaiset arvostavat suuresti varhaisjakajan työtä
Suomalaisista 80 prosenttia arvostaa sanomalehtien varhaisjakajan työtä erittäin tai melko paljon, ilmenee Sanomalehtien Liiton tilaamasta ja IROResearch Oy:n toteuttamasta tutkimuksesta.
26.3.2020
Medialiitto ehdottaa tilapäistä mediatukea koronakriisin vaikutusten lievittämiseksi
Medialiitto esittää hallitukselle pikaisiin tukitoimiin ryhtymistä journalistisen tiedonvälityksen turvaamiseksi Suomessa koronakriisin aikana ja sen yli. Medialiitto ehdottaa, että Suomi ottaa käyttöön tilapäisen valtiontuen sanoma- ja aikakauslehtiä julkaiseville mediayrityksille.
26.3.2020
Korona ei tartu sanomalehdestä
Onko painettua sanomalehteä turvallista lukea korona-aikana? Pitääkö printtilehdestä nyt luopua?
18.3.2020
Koronaepidemia ja poikkeusolot heikentävät uutismedioiden talouspohjaa
Koronaepidemian ja maahan julistetun poikkeusolon vaikutukset heikentävät merkittävästi myös uutismedian taloudellisia toimintaedellytyksiä. Samaan aikaan uutismedia tekee kaikkensa, jotta suomalaiset saisivat kriisiaikanakin luotettavaa ja ajantasaista tietoa.
17.3.2020
Median toimintaa turvataan pienten lasten koulunkäyntioikeudella
Ministeriöt ovat linjanneet yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla toimivan henkilöstön, joiden lapset saavat jatkaa koulunkäyntiä lähiopetuksessa – Ylen ja kaupallisen päämedian operatiivinen henkilökunta ja toimittajat sekä Postin ja muiden jakelutoimijoiden operatiivinen henkilökunta kuuluvat näihin aloihin.
17.3.2020
Suomalaisista 93 prosenttia lukee sanomalehtiä
Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) 2019 mittauksen mukaan 93 prosenttia suomalaisista lukee viikoittain sanomalehtiä. Sanomalehtien lukeminen on hyvin yleistä kaikissa ikäryhmissä, vaihteluväli on 89–95 prosenttia. Nämä tavoittavuusluvut syntyvät painetun sanomalehden numerokohtaisesta tavoittavuudesta ja digitaalisen lehden viikoittaisesta tavoittavuudesta.
16.3.2020
Koronavirustilanteen vaikutukset Sanomalehtien Liiton toimintaan
Sanomalehtien Liitto haluaa omalta osaltaan ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Siirrämme, peruutamme tai toteutamme etäratkaisuina kevään yleisötilaisuutemme ja teemme etätöitä.
11.2.2020
Suomalaiset arvioivat omat mediataitonsa selkeästi paremmiksi kuin muiden
Suomalaiset pitävät mediataitoja tärkeinä kansalaistaitoina. Omat mediataidot koetaan hyviksi, mutta muiden taidot arvioidaan selvästi heikommiksi, ilmenee tuoreesta Suomalaisten mediataidot -tutkimuksesta. Tutkimuksessa 12 vuotta täyttäneet suomalaiset arvioivat sekä omia että muiden suomalaisten mediataitoja ja niiden tärkeyttä. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi, millaisia asioita suomalaiset liittävät journalismiin, mitkä mediat toimivat journalististen periaatteiden mukaisesti ja mitkä ovat luotettavimmat ja kiinnostavimmat mediat.