Uutismedian liiton uutiset
11.9.2017Viisipäiväiseen jakeluun kuuluvien alueiden määrittely
LAUSUNTO VIESTINTÄVIRASTOLLE Sanomalehtien Liitto pitää menettelymuistiossa esitettyä postinumeroihin perustuvaa aluejakoa toimivana sillä aluemäärittelyssä noudatetulla edellytyksellä, että postinumeroalueiden sisälle ei jää missään tapauksessa 5-päiväisen sanomalehtijakelun ulkopuolelle jääviä talouksia. Postinumeroalueiden perusteella tehty aluejako on kuntajakoa tarkempi ja se on sekä postiyritysten että kuluttajien kannalta tuttu ja selkeä. Viestintäviraston määrittelyssä varhaisjakelualueeksi luetaan perustellusti vain ne postinumeroalueet, joissa varhaisjakelu…
Postilain toteutuksen taattava sanomalehtien jakelupäivät
Vuoden 2016 parhaat jutut ja sivut valittu
Vuoden 2016 sanomalehtijuttujen short listat julki
Sanomalehdillä selkeä ykkösasema luotettavuudessa
Viisipäiväinen sanomalehtijakelu tulee turvata koko maassa
LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNALLE Sanomalehtien Liitto pitää tärkeänä, että vähintään 5-päiväisen sanomalehtijakelun turvaava jakelupalvelu säilyy tavalla tai toisella koko maassa. Vaikka postilain yleispalveluvelvoite koskee tällä hetkellä vain pientä osaa jakelutuotteista, on perusjakelun tuottamalla palveluverkolla suuri merkitys myös kaikille muille jakelutuotteille, ennen kaikkea lehdille. Kansalaisten asuinpaikasta riippumaton tasapuolinen mahdollisuus tiedonsaantiin tukee sananvapautta ja on demokratiaan kuuluva…
Yläkouluikäiset luottavat kykyynsä arvioida uutisten luotettavuutta
Meidän juttu katsoo maailmaa lasten ja nuorten silmin
Lausunto postilakiluonnoksesta
LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE Keskeiset näkemykset Sanomalehtien Liitto katsoo, että luonnos postilain uudistamiseksi sisältää ehdotuksia, joita täsmentämällä on mahdollista turvata kansalaisten tasapuolinen tiedonsaanti ja sanomalehtien toimintaedellytykset. Sanomalehtien Liitto kannattaa viisipäiväisen jakelun jatkamista koko maassa. Postinsaajienperuspalvelut tulisi turvata myös varhaisjakelualueilla. Varhaisjakelualueilla jakelutoiminnan kustannustehokkuus paranisi hyödyntämällä eri jakelujen yhdistämistä sanomalehtienaikaikkunan mukaisesti. Ehdotettu 17 § 2 momentti turvaa…
Lausunto postilain uudistamisen arviomuistiosta
LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE Yhteenveto Sanomalehtien Liitto pitää tärkeänä, että postilainsäädäntöä uudistettaessa tavoitteeksi otetaan kansalaisten tiedollisten peruspalveluiden ja sananvapauden turvaaminen. Yleispalvelun laajuus on erittäin tärkeä kysymys sanomalehtien tilaajille ja sitä kautta koko sanomalehtiliiketoiminnan edellytyksille. Sanomalehtien Liitto katsoo, että tässä vaiheessa ei ole perusteita luopua viisipäiväisestä jakelusta. Laskevista volyymeista johtuva tehostamistarve voidaan toteuttaa muilla keinoilla, kuten…