Suomalainen sanomalehdistö täyttää 250 vuotta
15.1.2021Suomalainen sanomalehdistö viettää 250-vuotispäiväänsä 15. tammikuuta 2021.
Maamme sanomalehdistön katsotaan saaneen alkunsa Aurora-seuran julkaisemasta Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo -lehdestä, jonka ensimmäinen numero ilmestyi 15. tammikuuta 1771. Lyhyemmin Åbo Tidningar -nimellä tunnettua lehteä toimitettiin vuoteen 1861 valistuksen hengessä ja lukijoiden hyödyksi.
Ensimmäinen suomenkielinen lehti, Suomenkieliset Tieto-Sanomat, ilmestyi vuosikerran verran vuonna 1776 (näytenumero vuonna 1775). Suomen vanhin yhä ilmestyvä lehti on vuonna 1824 perustettu Åbo Underrättelser. Suomenkileisistä edelleen ilmestyvistä sanomalehdistä vanhin on Keskisuomalainen, jonka edeltäjä Keski-Suomi perustettiin 1871.
”Suomalainen sanomalehdistö juhlii tilanteessa, jossa lehdistönvapauden merkitys on kirkastunut eri puolilla maailmaa. Vallanpitäjistä riippumaton journalismi toteuttaa Suomen perustuslain suojaamaa sananvapautta, johon kuuluu olennaisena osana kansalaisten oikeus vastaanottaa tietoa”, toteaa Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
250 vuotta myöhemmin: Sanomalehdistö on yhteiskunnallisesti merkittävä ja luotettava
Suomalainen lehdistö on 250 vuoden ajan ollut merkittävä kulttuurinen vaikuttaja ja yhteiskunnallisen keskustelun näyttämö. Tänäkin päivänä suomalaisen sanomalehdistön vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun on merkittävä. Näin arvioi 87 prosenttia suomalaisista Uutismedian liiton lokakuussa 2020 teettämässä Suomalaisten uutismedia -tutkimuksessa.
Nuorista aikuisista 90 prosenttia ja kaikista aikuisista 82 prosenttia pitää sanomalehtien toimintaa yhteiskunnallisten asioiden ja demokratian edistäjänä merkityksellisenä, ilmenee elo-syyskuussa 2020 tehdystä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta.
Samassa tutkimuksessa yhdeksän kymmenestä (89 %) suomalaisesta ilmoittaa uutis- ja ajankohtaismedian tärkeimmäksi ominaisuudeksi luotettavuuden. Sanomalehdet lunastavat tämän ominaisuuden erittäin hyvin, sillä niitä pidetään ylivoimaisesti luotettavimpana mediana: nuorista aikuisista 88 prosenttia ja koko aikuisväestöstä 75 prosenttia luottavat sanomalehtiin.
”Sanomalehdet kantavat vastuun julkaisemastaan sisällöstä, toisin kuin esimerkiksi sosiaalisen median yhtiöt. Poliittisella päätöksenteolla ja lainsäädännöllä on huolehdittava reilusta kilpailukentästä, jotta sanomalehdistö ja muut tiedotusvälineet säilyvät elinvoimaisena. Muuten myös demokratia menettää elinvoimansa”, Holmberg huomauttaa.
Uutismedian liitto on sanomalehtien, kaupunkilehtien ja muiden uutismedioiden julkaisijoiden toimialajärjestö. Parannamme uutismedian toimintaedellytyksiä, jotta suomalaisilla olisi käytössään uudistuva, luotettava ja merkityksellinen uutismedia. Me tunnemme uutismedian!