Uutismedian liitto hakee vanhempainvapaan sijaiseksi mediakasvatusasiantuntijaa vastaamaan liiton tekemästä mediakasvatustyöstä.
Lue lisää
Suomalainen sanomalehdistö viettää 250-vuotispäiväänsä 15. tammikuuta 2021 ja juhlii tilanteessa, jossa lehdistönvapauden merkitys on kirkastunut eri puolilla maailmaa.
Lue lisää
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on jakanut journalistisen sisällön edistämiseen varatun 7,5 miljoonan euron tuen. Tukea sai 97 yritystä ja niissä yhteensä 236 tiedotusvälinettä.
Lue lisää
Medialiiton mukaan hallituksen eduskunnalle antama esitys Yleisradiota koskevan lain muuttamiseksi on jonkin verran parantunut liikenne- ja viestintäministeriön kesällä julkistamasta luonnoksesta. Lain pääsääntöä rikkovat poikkeukset ovat kuitenkin edelleen liian laajat.
Lue lisää
Uutismedian liiton lakiasiainjohtaja Ismo Huhtanen on valittu tekijänoikeusjärjestö Kopioston hallitukseen lehtikustantajien edustajaksi vuosiksi 2021–2022.
Lue lisää
Yhteiskunnalliset asiat ja politiikka kiinnostavat suomalaisia aiempaa enemmän. Tämä näkyy etenkin nuorten keskuudessa. Tiedot ilmenevät Uutismedian liiton lokakuussa teettämästä tutkimuksesta.
Lue lisää
Paikallisten lehtien edustajat arvioivat, että kuntaviestinnän lisääntynyt aktiivisuus, sisältöjen laajeneminen ja journalististen keinojen käyttäminen heikentävät lehtien toimintaedellytyksiä. Tämä käy ilmi Uutismedian liiton jäsenilleen tekemästä kyselystä.
Lue lisää
Uutismedian liiton mediakasvatustoiminnan verkkosivut ovat uudistuneet. Uusi sivusto löytyy osoitteesta www.uutismediakasvatus.fi.
Lue lisää
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2020 Antti-patsaan tunnustukseksi paikallislehdistön ja sen tekemän työn huomioimisesta.
Lue lisää
Koronaepidemiasta kärsineille yrityksille tarkoitettu yleinen kustannustuki aukeaa joulukuun lopulla uudelleen haettavaksi.
Lue lisää