Uutiset
28.3.2023Pohjolan päivässä puhuttiin median tärkeydestä demokratialle
Uutismedian liiton lakiasiainjohtaja Ismo Huhtanen osallistui demokratiaa, tiedotusvälineitä ja teknologiaa käsitelleeseen konferenssiin Tanskan parlamentissa Pohjolan päivänä 23.3.
4.2.2023
Koulukiusaamista vastustaville motoristeille paikallislehtien Antti-patsas
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2022 Antti-patsaan tunnustukseksi ansiokkaasta, koko Suomeen ulottuvasta yhteisöllisestä ja konkreettisesta vapaaehtoistoiminnasta kiusaamista vastaan.
3.2.2023
Luotettavaa tietoa turvaava mediatuki jaettava tasapuolisesti
Valtioneuvosto esittää vaalikauden viimeisessä lisätalousarviossa seitsemän miljoonan euron tukea medialle. Haettavaksi tulevan valtionavustuksen kriteerit määritellään liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemassa tukiasetuksessa.
2.2.2023
Lähes neljännes mainoseuroista sijoitettiin sanomalehdistöön vuonna 2022
Mediamainonnan määrä vuonna 2022 oli 1,328 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen syntyi 4,1 prosenttia. Sanomalehdistön osuus mediamainonnasta oli 24 prosenttia, yhteensä 322,6 miljoonaa euroa.
1.2.2023
Sanomalehdet merkittävin kotimaan politiikan uutislähde ja tärkein tuki äänestyspäätöksissä
Suomalaiset seuraavat kotimaan politiikan uutisia eniten sanomalehdistä. Kärkiasema on säilynyt vuodesta toiseen. Sanomalehdistä haetaan myös eniten tukea eduskuntavaalien äänestyspäätöksiin, selviää Iro Research Oy:n Uutismedian liitolle tekemästä Eduskuntavaalit 2023 -tutkimuksesta.
30.1.2023
Uutisten viikolla keskitytään toivoon teemalla ”Ymmärrä tulevaisuuttasi”
Uutisten viikkoa vietetään 30.1.–3.2. kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomen. Uutismedian liiton ja sen jäsenlehtien järjestämä mediakasvatuksen teemaviikko antaa lapsille ja nuorille työkaluja kriittiseen medialukutaitoon, oman media-arjen peilaamiseen sekä aktiiviseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen.
30.1.2023
Uutisten viikon tutkimus: Omaa elämää lähellä olevat uutisaiheet nousseet nuorten kiinnostuksen ytimeen – kriisiuutisointi herättää ahdistusta
Nuorten kiinnostus omaa elämää lähellä oleviin uutisaiheisiin on vahvistunut, selviää Kantar TNS Oy:n Uutismedian liitolle tekemästä Nuoret, isot uutisaiheet ja luottamus -tutkimuksesta.
26.1.2023
Suomalaiset pitävät vapaata mediaa erittäin tärkeänä demokratialle
Lähes kaikki suomalaiset (93 %) pitävät kotimaisen vapaan median tuottamaa luotettavaa tietoa tärkeänä edellytyksenä toimivalle demokratialle. Erittäin tärkeäksi vapaan median demokratiamerkityksen arvioi peräti 74 prosenttia.
22.11.2022
Erja Yläjärvi JSN:n jäseneksi, Tiina Ojutkangas jatkaa varajäsenenä
Hufvudstadsbladetin vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi on valittu Julkisen sanan neuvoston jäseneksi kaudelle 2023–2025. Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas jatkaa neuvoston varajäsenenä saman kauden.
11.11.2022
Vuoden 2022 parhaat kaupunkilehdet ja paikallismediat sekä kaupunkilehti- ja paikallislehtijutut
Vuoden 2022 parhaaksi kaupunkilehdeksi valittiin Forum24. Vuoden 2022 paikallismedioiksi valittiin Västra Nyland ja Perhonjokilaakso. Lukijan valinta 2022 on Alasatakunta. Vuoden 2022 kaupunkilehtijutut julkaistiin Eparissa ja Karjalan Heilissä. Vuoden 2022 paikallislehtijutut julkaistiin Raahen Seudussa ja Luoteis-Lapissa.