Nuoret ryhtyvät toimittajiksi Päiväni journalistina -tempauksessa
20.1.2020Millaisiin asioihin lapset ja nuoret kaipaavat muutosta? Mihin he tahtovat vaikuttaa? Mihin päättäjien pitäisi pureutua? Mikä ilahduttaa, yllättää tai hämmentää? Sanomalehtien Liitto haastaa Sanomalehtiviikon kunniaksi lapsia ja nuoria ryhtymään journalisteiksi yhden päivän ajaksi.
Tammikuun puolivälissä avautunut Päiväni journalistina -sivusto on kaikkien Suomen koulujen käyttöön tarkoitettu mediakasvatuksen työkalu, jossa voidaan julkaista lasten ja nuorten tekemiä uutisia ja muita juttuja heille tärkeistä aiheista. Sivusto on opettajien ja oppilaiden käytössä vuoden loppuun saakka.
– Päiväni journalistina -tempauksessa haastamme lapsia ja nuoria ryhtymään toimittajiksi yhden päivän ajaksi ja tekemään juttuja oman paikkakuntansa asioista. Juttuja varten tuotimme helppokäyttöisen sivuston, jolla julkaistut jutut ovat kaikkien vapaasti luettavissa. Tempaukseen osallistuu myös monia jäsenlehtiämme, jotka voivat julkaista lasten ja nuorten tekemiä sisältöjä omissa kanavissaan, kertoo Sanomalehtien Liiton mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen.
– Päiväni journalistina -työkalu sopii monenlaiseen tekemiseen, ja tempaukseen voi lähteä mukaan matalalla kynnyksellä. Jos aikaa on vähän, luokassa voi tehdä nopean yksittäisen tehtävän – vaikkapa ottaa kuvat itselle tärkeästä luontokohteesta tai tehdä pikagallupin. Voi myös tehdä laajemman projektin ja viettää koko päivän toimittajana juttua tehden – tämähän sopii hyvin Sanomalehtiviikolle, vinkkaa Romppainen.
Sanomalehtiviikkoa vietetään vuosittain tammi–helmikuun vaihteessa. Tänä vuonna Sanomalehtiviikko on 3.−7.2.2020. Tämän vuoden teemana on ilmastomuutos ja sloganina Kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää. Liitto rohkaiseekin tekemään erityisesti ympäristö- ja ilmastouutisia Päiväni journalistina -sivustolle.
– Kannustamme lapsia ja nuoria nostamaan rohkeasti esiin heille tärkeitä asioita ja tarttumaan aiheisiin, jotka kiinnostavat heitä ja joihin he tuntevat paloa, Romppainen sanoo.
– On tärkeää kirjoittaa omalla äänellä. Tietoa kannattaa etsiä monenlaisista lähteistä ja tehdä myös haastatteluja. Kannattaa pyytää rohkeasti haastateltavaksi esimerkiksi oman paikkakunnan päättäjiä.
Sanomalehtien Liitto tarjoaa monenlaista materiaalia ja työkaluja mediakasvatukseen, joita voi hyödyntää Päiväni journalistina -tempauksessakin. Sanomalehtiviikolla julkaistaan uusi Pallo hallussa -oppimateriaali, joka antaa työkaluja ilmastouutisoinnin tarkasteluun. Jutuntekijän opas auttaa jutun tekemisen eri vaiheissa ideoinnista tiedonhakuun ja faktantarkistukseen. Vikkilän Sanomat -lautapelin avulla nuoremmat voivat harjoitella toimittajan työtä. Osallistumisen ja vaikuttamisen harjoitteluun voi myös hyödyntää viime vuonna ilmestynyttä 10 tapaa vaikuttaa median välityksellä -opasta sekä Seiso sanojesi takana -sivuston pelejä.
Sanomalehtien Liiton ja sen jäsenlehtien mediakasvatustoiminta tukee lasten ja nuorten kriittistä ja aktiivista mediasuhdetta. Toiminnan painopisteenä on erityisesti journalismikasvatus – avaamme toiminnassamme journalismin pelisääntöjä ja tuomme esiin luotettavan mediasisällön merkitystä. Tutustu: sanomalehtiopetuksessa.fi.