Kaupunkilehtikilpailut
Vuoden kaupunkilehti
Vuoden kaupunkilehti -kilpailuun voivat osallistua Uutismedian liiton jäseninä kilpailutöiden jättämishetkellä olevat kaupunkilehdet.
Kilpailuviikot
Kilpailuun osallistutaan kahden (2) viikon lehden numeroilla, jotka on julkaistu kevään aikana (1.1.–14.5.2023).
Kaupunkilehtikilpailuun osallistutaan kaikilla valittujen kilpailuviikkojen numeroilla. Kerran viikossa ilmestyvät lehdet lähettävät kilpailuun kaksi lehteä ja kaksi kertaa viikossa ilmestyvät neljä lehteä. Kilpailuun ei voi osallistua kesälehdellä tai muulla erikoislehdellä. Lehteen sisältyvä teemaosuus (esim. auto- tai remonttiteema, lehden välissä oleva liite tms.) ei ole este osallistumiselle.
Ilmoittautuminen
Kilpailua varten tarvitaan 10 kappaletta kunkin kilpailuviikon numeroita. Yhteensä lehtiä voi siis ilmoittautumiskuoressa olla 1-päiväisillä 20 kpl ja 2-päiväisillä 40 kpl. Lehdet toimitetaan viimeistään maanantaina 15.5.2023 osoitteeseen:
Uutismedian liitto
Elina Penttilä
Eteläranta 10
00130 Helsinki
p. 040 748 8234
Kilpailulehtien lähetykseen tulee merkitä ”Kaupunkilehtikilpailu” ja saatteeksi liittää ilmoittautumislomake täytettynä.
Printtilehtien puuttuessa voi myös osallistua näköislehdellä. Toivomme kuitenkin suosimaan printtilehtiä.
Kilpailussa arvioinnin kohteina ovat lehden
- journalistinen järjestys
- näkökulmat
- visuaalisuus
- vuorovaikutus
- mainonta
Kaupunkilehtikilpailun kriteeristö >
Osallistumismaksu
Kaupunkilehtikilpailun osallistumismaksu on 235 euroa (+alv). Osallistumismaksut laskutetaan ilmoittautumisen päätyttyä.
Jokainen kilpailuun ilmoittautunut lehti saa palautteen.
Vuoden kaupunkilehtijuttu
Kilpailuohjeet
Kilpailuun voivat osallistua Uutismedian liiton jäseninä kilpailutöiden jättämishetkellä olevat kaupunkilehdet.
Kilpailuun voi osallistua jäsenkaupunkilehdessä julkaistulla jutulla. Osallistua voi myös jutulla, joka on julkaistu useammassa saman konsernin kaupunkilehdessä. Osallistuva juttu ei kuitenkaan saa olla uutistoimiston tuotantoa.
Vuoden kaupunkilehtijuttu -kilpailussa kilpaillaan kahdessa sarjassa:
- tekstin, kuvan ja taiton kokonaisuus
- pelkkä teksti.
Molemmissa sarjoissa kilpailuun lähetettävä juttu voi olla esimerkiksi reportaasi, kolumni, pakina, henkilöhaastattelu tai uutinen.
Kilpailujutut voivat olla mistä tahansa 1.6.2022–31.5.2023 julkaistusta lehden numerosta.
Jutut lähetetään joko sähköisesti pdf-tiedostona tai painetun lehden sivuna (myös kopio käy). Kilpailutöiden viimeinen lähetyspäivä on 31.8.2023 (postileiman päivämäärä).
Postitse kilpailujutut toimitetaan Uutismedian liiton toimistoon osoitteeseen Uutismedian liitto, Elina Penttilä, Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Kuoreen tulee merkitä ”Kaupunkilehtikilpailu”.
Sähköisessä muodossa olevat kilpailutyöt lähetetään osoitteeseen kaupunkilehtikilpailu@uutismediat.fi. Pdf pitää merkitä siten, että siitä selviää lähettävän lehden nimi ja jutun otsikko (Ilonan aviisi_Tällä jutulla voittoon).
Kaikkiin lähetyksiin pitää liittää ilmoittautumislomake täytettynä.
Osallistumismaksu
Vuoden kaupunkilehtijuttu -kilpailuun osallistuminen maksaa 30 euroa (+alv)/juttu. Mikäli sama juttu ilmoitetaan molempiin sarjoihin, on osallistumismaksu 45 € (+alv) / juttu.
Osallistumismaksut laskutetaan ilmoittautumisen päätyttyä.
Tulosten julkistaminen
Kaupunkilehtikilpailujen voittajat julkistetaan ja palkitaan Suurilla Lehtipäivillä Helsingissä 16.11.2023. Palkittavat saavat noin kahta viikkoa ennen tiedon palkitsemisestaan ilman sijoitustietoa. Voittajatietoja ei paljasteta ennen palkintojen jakoa.