Postipalvelujen turvaaminen vaatii useita uudistuksia
17.9.2019Suomen postipalvelujen järjestäminen vaatii kokonaisvaltaista uudistusta, jolla kansalaisten tiedonsaanti kyetään turvaamaan mahdollisimman tasapuolisesti myös tulevaisuudessa.
Medialiitto ehdottaa, että erillisiä jakeluja yhdistetään, jakeluyritykset kilpailutetaan ja Postin ristikkäiset roolit selkiytetään. Näin voidaan ratkaista sekä jakelupalvelujen että Postin omistajaohjauksen ongelmat.
Postin jakelussa tulisi siirtyä kahden päivittäisen jakokerran sijaan yhteen, mahdollisimman varhaiseen jakokertaan. Julkisen vallan pitäisi myös kilpailuttaa jakelusta vastaava yritys kullakin alueella. Kilpailun tulisi kattaa koko jakeluvolyymi, ei pelkästään nykyistä yleispalvelutuotetta eli postimerkkikirjettä.
”Alle neljän prosentin osuus jakelurepusta ei tuota aitoa kilpailua. Yleispalvelu olisi määriteltävä jakelupalveluna, joka on kaikkien tuotteiden ja toimijoiden käytettävissä”, korostaa Sanomalehtien Liiton hallituksen puheenjohtaja Petteri Putkiranta.
Postin ongelmana on toimiminen samanaikaisesti sekä yhteiskunnallisen palvelun tuottajana jakelussa että markkinatoimijana monilla kilpailluilla liiketoiminta-alueilla. Roolit sekoittuvat, ja kumpaakin tehtävää on vaikea hoitaa yhtä aikaa. Medialiiton ratkaisu tähän on Postin jakaminen kahteen osaan – toinen osa tuottaisi valtiolle rahaa yhtiön voittona ja toinen kansalaisille palveluja ilman voitontavoittelua.
”Tarvitsemme riittävän pitkän ja hallitun siirtymän kohti nykyistä digitaalisempaa kustannustoimintaa. Se on tehtävä kuluttajien valmiuden tahdissa. Painettuja lehtiä tullaan jakamaan merkittävästi myös vuoden 2030 jälkeen”, uskoo Medialiiton toimitusjohtaja ja Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
> Medialiiton tiedote 17.9.2019: Postipalvelujen turvaaminen vaatii useita uudistuksia
> Postin ja lehtien jakelun uudistustarve ja ratkaisuehdotus (pdf)