Paikallismediakilpailun finalistit valittu – voittajat julkistetaan 10.11.
31.10.2022Vuoden 2022 Paikallismediakilpailun loppusuoralle on valittu kummastakin kilpailusarjasta viisi lehteä.
Kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan viiden kärki (aakkosjärjestyksessä):
Kahdesti tai useammin viikossa ilmestyvien lehtien sarjan kärkiviisikko (aakkosjärjestyksessä):
Voittajat, Vuoden 2022 paikallismediat, julkistetaan 10. marraskuuta Suurilla Lehtipäivillä Joensuussa. Lehtien kolmen kärjen lisäksi palkitaan parhaat paikallislehtijutut kahdessa sarjassa.
”Kovatasoinen Paikallismediakilpailu oli tänä vuonna entistäkin tasaisempi. Erot lehtien välillä ovat pieniä, ja tuomaristo joutuikin kovan paikan eteen. Finalisteiksi valittiin lehdet, joissa painettu lehti ja verkkopalvelu muodostavat tuomariston mielestä parhaan kokonaisuuden. Paikallismedialla on tärkeä rooli omassa yhteisössään ja lukijoidensa arjessa – kaikissa kanavissa”, Uutismedian liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen kertoo.
Uutismedian liiton järjestämään Paikallismediakilpailuun voivat osallistua liiton jäsenlehdet. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 70 lehteä. Tuomaroinnista vastasivat Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja suomen kielen opiskelijat ohjaajinaan Lauri Haapanen ja Ville Manninen sekä päätoimittaja Mirja Linnemäki ja toimittaja Hanna Parhaniemi.
Suurilla Lehtipäivillä palkitaan myös kaupunkilehtien parhaimmisto.
Kymmenet paikallislehdet avaavat maksuporttinsa tai näköislehtensä vapaasti luettaviksi Pureudu paikallisiin -kampanjassa 10.–13.11. Tutustu: www.uutismediat.fi/paikallislehdet
Lisätiedot
Ilona Hannikainen, järjestöpäällikkö, Uutismedian liitto
ilona.hannikainen@uutismediat.fi, p. 040 775 5045
Tuomariston perustelut – kerran viikossa ilmestyvät
- Jämsän Seutu: Visuaalisesti ja taitollisesti laadukas lehti miellytti tuomaristoa. Lehden jutut ovat monipuolisia ja onnistuneesti paikallisia.
Sanoma Media Finlandin julkaisema Jämsän Seutu ilmestyy Keski-Suomessa Jämsässä ja Kuhmoisissa. - Kalajokiseutu: Journalistisesti laadukkaan lehden aiheet koskettavat väestöä vauvasta vaariin. Jutut ovat kiinnostavia, ajankohtaisia ja paikallisia sekä tarjoavat hyötyä lukijoille.
Hilla Groupin julkaisema Kalajokiseutu ilmestyy Pohjois-Pohjanmaalla Kalajoella. - Lauttakylä: Lehti onnistuu tuomaan uutisaiheet lukijoitaan lähelle. Selkeässä taitossa on virkistävää vaihtelevuutta ja kokeilevuutta.
Huittisten Sanomalehti Oy:n julkaisema Lauttakylä ilmestyy Satakunnassa Huittisissa ja Sastamalassa. - Perhonjokilaakso: Lehden laadukkuus ja visuaalinen ilme miellyttivät tuomaristoa. Paikalliset asukkaat ovat monipuolisesti edustettuina ja vuorovaikutusta luodaan kekseliäästi.
Hilla Groupin julkaisema Perhonjokilaakso ilmestyy Keski-Pohjanmaalla Vetelissä sekä Kaustisella, Ullavassa, Halsualla ja Perhossa. - Uutis-Jousi: Lehden näkökulmat ovat paikallisia ja yhteiskunnalliset aiheet on lokalisoitu onnistuneesti. Tuomaristoa ilahdutti, että lukijat pääsevät aidosti ääneen.
Savon Median julkaisema Uutis-Jousi ilmestyy Pohjois-Savossa Siilinjärvellä ja Kuopion Maaningalla.
Tuomariston perustelut – vähintään kahdesti viikossa ilmestyvät
- Loviisan Sanomat: Lehdessä pääsevät ääneen monen ikäiset ja erilaisissa asemissa toimivat ihmiset. Näkökulmat ovat vahvasti paikallisia ja lukijaa hyödyttäviä.
Etelä-Suomen Median julkaisema Loviisan Sanomat ilmestyy Uudellamaalla Loviisassa, Lapinjärvellä ja Pyhtäällä. - Nokian Uutiset: Selkeän ja tilavan yleisilmeen ansiosta lehti on helppolukuinen. Journalistinen sisältö on monipuolista ja kiinnostavaa.
Sanoma Media Finlandin julkaisema Nokian Uutiset ilmestyy Pirkanmaalla Nokialla. - Raahen Seutu: Lehti muodostuu mielenkiintoisista aiheista ja monipuolisista juttutyypeistä. Visuaalisesti eheän lehden kuvat ovat oivaltavia ja ilmeikkäitä.
Kaleva Median julkaisema Raahen Seutu ilmestyy Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa, Pyhäjoella ja Siikajoella. - Syd-Österbotten: Kokonaisuutena yhtenäinen lehti sisältää ajankohtaisia ja monipuolisia juttuja, joissa myös paikalliset ihmiset pääsevät ääneen. Lehti toimii sujuvasti mobiilissa.
HSS Median julkaisema Syd-Österbotten ilmestyy Pohjanmaalla Närpiössä sekä Kristiinankaupungissa, Kaskisissa ja Korsnäsissä. - Västra Nyland: Lukemaan houkutteleva lehti on moniääninen, selkeä kokonaisuus, jonka omaleimainen luonne vahvistuu vuorovaikutuksen kautta.
KSF Median julkaisema Västra Nyland ilmestyy Uudellamaalla Raaseporissa sekä Hangossa, Inkoossa ja Siuntiossa.
Paikallislehti on maksullinen, journalistin ohjeita noudattava, vähintään kerran viikossa monipuolista ja ajankohtaista paikallista sisältöä julkaiseva uutismedia. Paikallislehti on yhteisön rakentaja, luotettavan tiedon lähde ja turvallisen keskustelun ylläpitäjä.
Uutismedian liiton jäsenlehtiin voit tutustua Sanomalehtihaun kautta: www.uutismediat.fi/sanomalehtihaku