Uutismedian liitto tukee Kanadan uutismediaa Googlen ja Metan uhkauksia vastaan
2.8.2023Uutismedian liitto ja Medialiitto ovat mukana kansainvälisessä tukirintamassa, joka vaatii Googlea ja Metaa kunnioittamaan Kanadan uutta verkkouutislakia. Alustajätit uhkaavat poistaa uutissisällön palveluistaan, koska lain mukaan niiden pitää neuvotella korvausten maksamisesta uutiskustantajille näiden sisältöjen kaupallisesta hyödyntämisestä.
Kanadan laki ja alustayhtiöiden reagointi seuraavat Australian esimerkkiä. Siellä yhtiöt kuitenkin lopulta peruivat uutisten poistamisen palveluistaan ja sopivat korvauksista kustantajille. Myös Suomessa lehtikustantajat saivat selkeän oikeuden lisensioida sisältöjään alustayhtiöille korvausta vastaan, kun EU:n tekijänoikeusdirektiivin mukainen tekijänoikeuslain uudistus tuli voimaan huhtikuussa.
”Määräävässä markkina-asemassa olevien teknologiayhtiöiden tulisi tuntea yhteiskunnallinen vastuunsa ja kunnioittaa demokraattisen päätöksenteon kautta syntyneitä lakeja. Se tarkoittaa neuvottelua reilusta korvauksesta uutisten kustantajille, sen sijaan että uhataan poistaa uutissisältö palveluista. Onneksi sopimisen tielle aletaan hiljalleen viimein päästä monessa Euroopan maassa, toivottavasti pian Suomessakin”, Uutismedian liiton liittojohtaja Jukka Holmberg toteaa.