Sananvapauden päivää vietetään 3. toukokuuta
30.4.2018Me suojelemme sananvapautta, ja sananvapaus suojelee meitä. Kun yhtäkään ääntä ei vaienneta, voi valita, mitä niistä kuuntelee. Sananvapaus takaa, että jokaisella on mahdollisuus muodostaa itse oma maailmankuvansa. Olla samaa tai eri mieltä.
YK:n yleiskokous julisti toukokuun 3. päivän kansainväliseksi lehdistönvapauden päiväksi (World Press Freedom Day) vuonna 1993 Unescon aloitteesta. Päivämäärä on vuonna 1991 hyväksytyn Windhoekin julistuksen vuosipäivä. Namibiassa hyväksytty julistus puolusti itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä.
Sanomalehtien Liitto ja sen jäsenet korostavat sananvapauden päivänä sanomalehtien roolia sananvapauden puolustajina ja toteuttajina sekä kansalaisten vaikutuskanavana ja mielipidefoorumina. Sananvapaudessa on kyse paitsi oikeudesta julkaista tietoja, myös yksilöiden oikeudesta saada tietää.
Vapaa sana on demokratian ydin
”Vapaa sana on kuin vahvasti tykyttävä sydän. Jos pulssi heikkenee ja loppuu, seuraa kuolema”, kirjoittaa Sanomalehtien Liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen Medialiiton Agendalla-blogissa.
Sananvapautta ja lehdistönvapausindeksiä käsittelevässä kirjoituksessaan Kirjonen kannustaa tukemaan sananvapautta teoin ja sanoin sekä kulkemaan heidän rinnallaan, jotka ovat sananvapauden käytöstä uhattuja.
Vapaa sana on demokratian ydin -kirjoitus on luettavissa ja jaettavissa Agendalla-blogista.
Juttukilpailu lapsille ja nuorille
Sanomalehtien Liiton tuottama lasten ja nuorten Meidän juttu -verkkolehti juhlistaa sananvapauden päivää järjestämällä juttukilpailun, johon toivotaan juttuja sananvapauteen ja -vastuuseen liittyvistä teemoista. Kilpailussa on kaksi sarjaa: esi- ja alakoulu sekä yläkoulu ja toinen aste.
Jutut voi tehdä yksin, pareittain tai pienissä ryhmissä annetuista aiheista tai keksiä oman sananvapauteen tai -vastuuseen liittyvän juttuaiheen. Kilpailuun voi osallistua 14.5. saakka.
Lisätiedot kilpailusta löytyvät Meidän juttu -lehden verkkosivuilta.