Paikallismedioiden parhaat palkittiin
10.11.2022Kerran viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä parhaana palkittiin monipuolinen ja laadukas Perhonjokilaakso, johon on haettu monenlaisia näkökulmia erilaisten haastateltavien avulla, ja lehti onnistuu erinomaisesti ja kekseliäästi vuorovaikutuksen luomisessa. Ilahduttavasti sekä paperin että tiuhaan päivittyvän verkon ote on jutussa kuin jutussa aina vahvasti paikallinen, huolimatta siitä, käsittelevätkö ne lähiseutua tai valtakunnallisia aiheista. Tekstin ja kuvien lisäksi verkossa julkaistaan videoita, kuten live-lähetyksiä urheilutapahtumista, mikä on kiva lisä lehden tarjonnassa.
Sarjassa toiseksi sijoittui onnistuneesti paikalliset ja yhteiskunnalliset aiheet lokalisoiva Uutis-Jousi, jossa ovat edustettuna monenlaiset ja eri-ikäiset ihmiset ajankohtaisten asioiden äärellä, ja tätä tukee myös verkkolehden aktiivinen julkaisutahti. Kolmannen palkinnon sai vahvan journalistinen Jämsän Seutu, jonka jutut ottavat kantaa ja herättävät lukijoiden mielenkiinnon, ja laajojenkin yhteiskunnallisten haasteiden käsittely on erinomaisesti lokalisoitua. Viiden parhaan joukkoon sijoittuivat lisäksi Kalajokiseutu ja Lauttakylä.
Vähintään kaksi kertaa viikossa ilmestyvien paikallislehtien paras on selkeä kokonaisuus ja monipuolisesti eri aiheita käsittelevä Västra Nyland, joka tarjoaa sekä tietoa että nostaa esiin keskustelunaiheita. Lehdellä on selkeä oma luonne, joka vahvistuu vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa. Västra Nylandin visuaalinen ilme houkuttelee lukemaan: siinä on monipuoliset ja laadukkaat kuvat, joissa esiin pääsevät niin henkilöt, paikat kuin kiinnostavat yksityiskohdatkin. Verkkolehti on todella tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus sekä visuaalisesta että rakenteellisesta näkökulmasta.
Sarjan toisen palkinnon sai Raahen Seutu, joka käsittelee mielenkiintoisia aiheita ja jonka juttutyypit ovat monipuolisia ja kieli sujuvaa, rikasta ja genretietoista. Kolmanneksi sijoittui journalistiselta sisällöltään erinomainen, monipuolinen Nokian Uutiset, jonka käsittelemät aiheet ovat kiinnostavia, ajankohtaisia ja paikallisia. Viiden parhaan joukkoon sijoittuivat lisäksi Loviisan Sanomat ja Syd-Österbotten.
Paikallismediakilpailun tuomaroivat Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja suomen kielen opiskelijat ohjaajinaan Lauri Haapanen ja Ville Manninen sekä päätoimittaja Mirja Linnemäki ja toimittaja Hanna Parhaniemi.
Paikallismediakilpailun kahteen sarjaan osallistui yhteensä 70 lehteä. Uutismedian liitto palkitsi parhaat paikallismediat Suurilla Lehtipäivillä Joensuussa 10.11.2022.
Lisätiedot
Ilona Hannikainen, järjestöpäällikkö, Uutismedian liitto
ilona.hannikainen@uutismediat.fi, p. 040 775 5045
Palkintoperustelut
Vuoden paikallismedia
1-päiväiset
Perhonjokilaakson yleisvaikutelma on sekä paperisen että verkossa julkaistavan lehden osalta monipuolinen ja laadukas. Lehteen on haettu monenlaisia näkökulmia erilaisten haastateltavien avulla, ja lehti onnistuu erinomaisesti ja kekseliäästi vuorovaikutuksen luomisessa. Ilahduttavasti sekä paperin että tiuhaan päivittyvän verkon ote on jutussa kuin jutussa aina vahvasti paikallinen, huolimatta siitä, käsittelevätkö ne lähiseutua tai valtakunnallisia aiheista. Tekstin ja kuvien lisäksi verkossa julkaistaan videoita, kuten live-lähetyksiä urheilutapahtumista, mikä on kiva lisä lehden tarjonnassa.
Hilla Groupin julkaisema Perhonjokilaakso ilmestyy Keski-Pohjanmaalla Vetelissä sekä Kaustisella, Ullavassa, Halsualla ja Perhossa.
2. Uutis-Jousi
Lehden näkökulmat ovat paikallisia ja yhteiskunnalliset aiheet on lokalisoitu onnistuneesti. Lehdessä ovat edustettuna monenlaiset ja eri-ikäiset ihmiset ajankohtaisten asioiden äärellä, ja tätä tukee myös verkkolehden aktiivinen julkaisutahti. Verkkolehden jutut on osastoitu hyvin ja niiden keskinäinen hierarkia tulee selvästi esiin oivaltavan teknisen toteutuksen ansiosta. Lehden mielipidepalstalla on ilahduttavan paljon kirjoituksia, ja verkkojuttujen kommentointimahdollisuus antaa tilaa lukijoiden mielipiteille. Lukijat pääsevät siis Uutis-Jousessa aidosti ääneen.
Savon Median julkaisema Uutis-Jousi ilmestyy Pohjois-Savossa Siilinjärvellä ja Kuopion Maaningalla.
3. Jämsän Seutu
Jämsän Seudun näkökulma on vahvan journalistinen: jutut ottavat kantaa ja herättävät lukijoiden mielenkiinnon, ja laajojenkin yhteiskunnallisten haasteiden käsittely on erinomaisesti lokalisoitua. Paikallisuuden tunne välittyy myös lehden mainoksista. Jämsän Seudun verkkosivuja on mukava käyttää ja ne päivittyvät taajaan. Lisäksi kiitämme verkkolehteä kommentointiosiosta ja monenlaisista multimediaalisista verkkorikasteista.
Sanoma Media Finlandin julkaisema Jämsän Seutu ilmestyy Keski-Suomessa Jämsässä ja Kuhmoisissa.
Vuoden paikallismedia
2+-päiväiset
Västra Nyland on selkeä kokonaisuus, ja se käsittelee monipuolisesti eri aiheita. Se tarjoaa sekä tietoa että nostaa esiin keskustelunaiheita. Lehdellä on selkeä oma luonne, joka vahvistuu vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa. Västra Nylandin visuaalinen ilme houkuttelee lukemaan: siinä on monipuoliset ja laadukkaat kuvat, joissa esiin pääsevät niin henkilöt, paikat kuin kiinnostavat yksityiskohdatkin. Verkkolehti on todella tyylikäs ja tasapainoinen kokonaisuus sekä visuaalisesta että rakenteellisesta näkökulmasta.
KSF Median julkaisema Västra Nyland ilmestyy Uudellamaalla Raaseporissa sekä Hangossa, Inkoossa ja Siuntiossa.
2. Raahen Seutu
Raahen Seutu käsittelee mielenkiintoisia aiheita ja sen juttutyypit ovat monipuolisia. Lehdessä käytetty kieli on sujuvaa, rikasta ja genretietoista. Sen näkökulmat ovat paikallisia ja asiakeskeisiä, ja ajankohtaisten aiheiden lisäksi lehden jutut katsovat myös tulevaisuuteen. Selkeä ja toimiva taitto sekä raikas teemaväri kantavat läpi koko lehden. Pirteät teemavärit jatkuvat paperista verkkoon, mikä luo yhtenäisyyttä. Oivaltavat, ilmeikkäät ja toiminnalliset kuvat elävöittävät Raahen Seutua.
Kaleva Median julkaisema Raahen Seutu ilmestyy Pohjois-Pohjanmaalla Raahessa, Pyhäjoella ja Siikajoella.
Nokian Uutiset on journalistiselta sisällöltään erinomainen, monipuolinen lehti. Sen käsittelemät aiheet ovat kiinnostavia, ajankohtaisia ja paikallisia. Lehden yleisilme on selkeä ja tilava, minkä ansiosta lehti on helppolukuinen ja myös helposti silmäiltävä. Sinisen tehostevärin käyttö piristää lehden ilmettä. Myös verkkolehden yleisilme on selkeä, värien käyttö onnistunutta ja sommittelu tilavaa. Verkkolehti myös päivittyy kiitettävän taajaan.
Sanoma Media Finlandin julkaisema Nokian Uutiset ilmestyy Pirkanmaalla Nokialla.