Meidän juttu katsoo maailmaa lasten ja nuorten silmin
27.1.2017Lapsia ja nuoria osallistava verkkolehti Meidän juttu on avattu osoitteessa www.meidanjuttulehti.fi.
Meidän jutussa lapset ja nuoret saavat äänensä kuuluviin tekemällä itselleen tärkeistä aiheista juttuja, jotka julkaistaan oikeasti. Heille tarjotaan aitoja vaikuttamisen mahdollisuuksia ja he pääsevät kertomaan, millaisin silmin katsovat satavuotiasta Suomea. Lehteä tehdään koko itsenäisyyden juhlavuoden ajan.
Lehdessä käsitellään esimerkiksi sananvapautta, tiedon luotettavuutta, ihmissuhteita, terveyttä, ylioppilaskirjoituksia ja kuntavaaleja. Juttujen aiheet ja näkökulmat ovat nuorten omia.
”Jo lehden ensimetreillä aihe- ja näkökulmakirjo on tullut hyvin esille. Joku kirjoittaa nukkumisesta, toinen brexitistä”, Meidän jutun päätoimittaja Piia Hietamäki kertoo.
Verkkolehteä voivat tehdä kaikki ala- ja yläkoululaiset, lukiolaiset ja ammattikoululaiset, joiden opettaja rekisteröi luokkansa Meidän jutun toimitukseen.
Työkaluksi uuteen opetussuunnitelmaan
Meidän juttu -hanke nivoutuu peruskoulun uuden perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteisiin. Meidän juttu on kouluille käytännöllinen työkalu, jonka avulla opettajat voivat toteuttaa oppilaidensa kanssa esimerkiksi ilmiöpohjaisia projekteja.
Lehti on kouluille myös mediakasvatuksen työkalu. Journalistista sisältöä tekemällä lapset ja nuoret harjoittelevat monilukutaitoa ja erilaisten mediatekstien tekemistä. He perehtyvät tiedonhankintaan ja faktojen tarkistamiseen sekä sananvapauden oikeuksiin ja vastuihin.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehdet voivat julkaista Meidän juttuun tehtyjä sisältöjä omissa verkko- ja printtilehdissään. Tällä hetkellä mukana on noin 60 lehteä eri puolelta Suomea.
Lehtien ilmoittautuminen ja opettajien rekisteröityminen ovat voimassa koko vuoden 2017. Lapset ja nuoret voivat tehdä lehteen juttuja yksittäisinä projekteina tai pitkin vuotta sopivissa hetkissä.
Sanomalehtien Liiton tuottama Meidän juttu on osa Sanomalehti opetuksessa -toimintaa sekä virallista Suomi 100 -ohjelmaa.
Lisätietoja
Piia Hietamäki
päätoimittaja, Meidän juttu
piia.hietamaki@sanomalehdet.fi
040 720 8128
Meidän juttu on Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 27.–28.1.2017. Osasto 6d 68.