Kampanja: Mainosrahojen sijoittaminen kotimaiseen uutismediaan tukee suomalaista työtä ja demokratiaa
19.12.2023Uutismedian liitto on mukana Kärkimedian, Journalistiliiton ja Suomalaisen työn liiton yhteisessä kampanjassa, joka muistuttaa kotimaisen uutismedian merkityksestä ja vastuullisesta mainonnasta. Sanomalehtiin mainostilaa myyvän Kärkimedian käynnistämä kampanja puhuttelee etenkin mainostajia.
Mainontaan varatun rahan käyttäminen suomalaiseen uutismediaan tukee suomalaista työtä sekä luotettavaa ja riippumatonta uutistuotantoa ja journalismia. Lisäksi investoinnit kotimaiseen mediaan edistävät yritysten ja yhteiskuntamme hyvinvointia sekä demokratiaa.
”Kotimaisella uutismedialla on merkittävä rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana ja vastuullisen tiedon levittäjänä. Se vahvistaa demokratiaa nostamalla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, vahtimalla päättäjien toimintaa, antamalla kansalaisille eväitä ja kanavia aktiiviseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon”, kertoo Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen.
Ulkomaiset toimijat ovat kasvattaneet osuuksiaan kotimaisesta mediamarkkinasta
Digitaalisessa mainonnassa kansainväliset jätit vievät jo leijonanosan kaikista mediapanostuksista. Vuodesta 2017 ulkomaiset toimijat ovat kasvattaneet osuuksiaan suomalaisesta mediarahasta peräti 152 prosenttia. Kotimaisten toimijoiden kasvu on ollut 28 prosenttia. Vuonna 2022 Suomessa yritykset panostivat sosiaalisen median mainontaan ja hakukonemainontaan jopa 2,5-kertaisen määrän verrattuna vuoteen 2017.
Kärkimedian mukaan vuonna 2022 kotimaisten sanoma- ja kaupunkilehtien digitaalisiin palveluihin käytettiin mainoseuroja 113 miljoonaa, sosiaaliseen mediaan 227 miljoonaa ja hakukonemainontaan 231 miljoonaa.
Haastammekin mainostajat pohtimaan, kuinka paljon omasta markkinointibudjetista ulkomaiset mainosjätit jo vievät, ja kannustamme sijoittamaan mainosrahat kotimaiseen uutismediaan.
”Mainosrahojen kohdentaminen kotimaiseen mediaan varmistaa mainostajan viestin läpimenon tutkitusti juuri suomalaisten suosimassa, luotettavassa ympäristössä. Se vastaa suoraan suomalaisten mainostajille esittämään toiveeseen hyödyntää nimenomaan kotimaista mediaa”, Sirpa Kirjonen muistuttaa.
”Kun kuluttaja ostaa kotimaisen tuotteen, jota on markkinoitu kotimaisessa mediassa, eurot jäävät työllistämään suomalaisia, ja rakentamaan meille kaikille hyvää kotimaata.”
Lue lisää: kotimainenmedia.fi