Journalismin edistämiseen myönnettiin tukea 236 tiedotusvälineelle
22.12.2020Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on jakanut journalistisen sisällön edistämiseen varatun 7,5 miljoonan euron tuen. Tukea sai 97 yritystä ja niissä yhteensä 236 tiedotusvälinettä.
Valtionavustuksen tarkoituksena on tukea koronaepidemiasta kärsinyttä journalistista sisältöä tuottavaa mediaa.
Avustuksen suuruus yhtä journalistista työtä tekevää henkilöä kohden on noin 3 700 euroa muilla yrityksillä kuin niillä, joilla 800 000 euron enimmäismäärän täyttyminen vaikuttaa lopulliseen myönnettyyn tukimäärään.
Tukea saaneiden tiedotusvälineiden joukossa on määrällisesti eniten sanomalehtiä, mutta myös aikakauslehtiä, radiokanavia, televisiokanava ja verkkojulkaisuja.
Avustusta haki kaikkiaan 121 media-alan yritystä. Traficom hylkäsi 20 hakijan hakemuksen, jotka eivät täyttäneet tuen saamisen edellytyksiä. Lisäksi muutama hakija veti hakemuksensa pois haun edetessä.